Seuraava kertomus unesta on kirjoitettu päiväkirjaan syyskuussa 1994. Nimet on muutettu. Muuten teksti on suoraa kopiota päiväkirjasta.
Näin unta, jossa kävelin autotallin kulmilla kohti Metsätaloa, jota juuri oltiin aikeissa ryhtyä purkamaan. Autotallin pohjoispuoleisessa päädyssä kohtasin yllättäen itse Peto-Hakometsän aivan kasvoista kasvoihin. Tyyppi alkoi nalkuttaa minulle jostakin asiasta, Pultsen-Pedolle lähettämästäni kirjeestä tms. Silloin menetin malttini ja iskin tyyppiä turpiin. Ei mitenkään kovin pahasti mutta kuitenkin. Sen johdosta Petometsä yllättäen alkoi itkeä ja istuutui autotallin rapuille. Kaikesta petojen minulle osoittamasta julmuudesta ja minulle tuottamista kärsimyksistä huolimatta minä en ole mikään sadisti. Kun näen kärsivän ihmisen, tunnen myötätuntoa. Jos ne kärsimykset lisäksi ovat minun aiheuttamiani, tunnen sekä myötätuntoa että häpeää siitä mitä olen tehnyt.
Peto-Hakometsä siis istui autotallin rapuilla itkeskelemässä. Niinpä menin pyytelemään siltä anteeksi. Halusin selittää sille, miksi olin suuttunut sille niin kauheasti. Välillemme kehittyi pitkä keskustelu, jonka aikana juurta jaksain kerroin tyypille, mistä kaikessa oli kyse. Kerroin, että olen kärsinyt kotoani karkottamisesta aivan mielettömästi, ja että koen juuri hänet erääksi pahimmista vainoojistani. Koska tämä oli unta eikä totta, Hakometsä alkoi yllättäen ymmärtää tilannettani. Se ymmärsi, että kaikesta heidän minulle tuottamasta kärsimyksestä huolimatta en halua kostaa heille, vaan pyrkimykseni on ainoastaan päästä jälleen asumaan rakkaaseen kotiini. Motiivinani on koti-ikävä, ei kosto.
Kerroin Hakometsälle myös P-Pedolle lähettämistäni kirjeistä ja selitin toivovani, että se olisi realistisempi ja tajuaisi, että niin sen itsensä kuin kaikkien muidenkin kannalta olisi järkevintä sen antaa periksi tässä asiassa. Petometsä osoitti ymmärtämystä myös näitä näkemyksiäni kohtaan.
No niin, tuo oli unta. Myöhemmässä unen vaiheessa itse P-Petokin ilmestyi kuvioihin, ja tapahtumat siirtyivät jonnekin Hoviniemen liepeille. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, enkä oikein muistakaan enää.
Minulla on omatunto. Juuri tässä ilmeisesti onkin ratkaiseva ero minun ja noiden Rossi-Pultsen-Korstonen-Hakometsä -petojen välillä. Juuri siksi kutsun heitä pedoiksi. He eivät pysty tuntemaan sääliä tai ymmärtämystä. He tuhoavat lähimmäisensä tuosta noin vain, kuin litsaisivat itikan. He ovat tunne-elämältään köyhiä psykopaatteja. En kai minä muuta nimitystä heistä keksi. Minusta on vain älyttömän huolestuttavaa, että tuollaisia ihmisiä on kertynyt noin monta yhteen ja samaan ympäristöön, meidän sukumme elämäntyön raunioille. Onko kyse sattumasta, vai osoittaako petokeskittymä, että ihmisten enemmistö yleensäkin on tuollaisia? Että lempeitä ja kilttejä ihmisiä onkin vain hyvin pieni osa kaikista? Masentavaa, jos näin on, mutta se voi olla totta.
Ihminen on peto. Sellainen yksilö, joka ei raski edes kärpästä tappaa, kuten minä, onkin kenties outo poikkeus muiden joukossa. Heikko yksilö. Elinkelvoton yksilö. Yksilö, joka ei kestä sitä, että jotkut ovat häntä kohtaan julmia. Ehkä kärsimysteni syy onkin minussa itsessäni?
Puistoniemeen oli kulkeutunut jostakin Iltalehti, ja lueskelin siitä, kuinka jossakin tutkimuksessa huomattava osa ruotsalaisista osakediilereistä oli todettu psykopaateiksi. Jutussa selostetut psykopaatin luonteenpiirteet sopivat kuin nakutettu Peto-Pultseniin ja kenties eräisiin muihinkin meidät tuhonneisiin petoihin. Sitä en tosin osaa sanoa, ovatko nämä kaikki pedot "patologisia valehtelijoita", kuten psykopaatit yleensä ovat, mutta ainakin muut luetellut piirteet istuvat heihin täysin. Ja ehkä valehtelukin. Tuskinpa esimerkiksi joku Korstonen tuntee pienimmässäkään määrin huonoa omaatuntoa siitä, että on valehdellut. "En ole kuullutkaan Lomaranta-nimisestä yhtiöstä", niinhän se mm. aikoinaan lehdessä väitti, vaikka oli juuri edellisellä viikolla tehnyt kauppoja kyseisen yhtiön kanssa. Noilta tyypeiltä todellakin puuttuu moraali ja omatunto. That's it.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti