Seuraava kertomus unesta on kirjoitettu päiväkirjaan syyskuussa 1994. Nimet on muutettu. Muuten teksti on suoraa kopiota päiväkirjasta.
Näin unta, jossa kävelin autotallin kulmilla kohti Metsätaloa, jota juuri oltiin aikeissa ryhtyä purkamaan. Autotallin pohjoispuoleisessa päädyssä kohtasin yllättäen itse Peto-Hakometsän aivan kasvoista kasvoihin. Tyyppi alkoi nalkuttaa minulle jostakin asiasta, Pultsen-Pedolle lähettämästäni kirjeestä tms. Silloin menetin malttini ja iskin tyyppiä turpiin. Ei mitenkään kovin pahasti mutta kuitenkin. Sen johdosta Petometsä yllättäen alkoi itkeä ja istuutui autotallin rapuille. Kaikesta petojen minulle osoittamasta julmuudesta ja minulle tuottamista kärsimyksistä huolimatta minä en ole mikään sadisti. Kun näen kärsivän ihmisen, tunnen myötätuntoa. Jos ne kärsimykset lisäksi ovat minun aiheuttamiani, tunnen sekä myötätuntoa että häpeää siitä mitä olen tehnyt.
Peto-Hakometsä siis istui autotallin rapuilla itkeskelemässä. Niinpä menin pyytelemään siltä anteeksi. Halusin selittää sille, miksi olin suuttunut sille niin kauheasti. Välillemme kehittyi pitkä keskustelu, jonka aikana juurta jaksain kerroin tyypille, mistä kaikessa oli kyse. Kerroin, että olen kärsinyt kotoani karkottamisesta aivan mielettömästi, ja että koen juuri hänet erääksi pahimmista vainoojistani. Koska tämä oli unta eikä totta, Hakometsä alkoi yllättäen ymmärtää tilannettani. Se ymmärsi, että kaikesta heidän minulle tuottamasta kärsimyksestä huolimatta en halua kostaa heille, vaan pyrkimykseni on ainoastaan päästä jälleen asumaan rakkaaseen kotiini. Motiivinani on koti-ikävä, ei kosto.
Kerroin Hakometsälle myös P-Pedolle lähettämistäni kirjeistä ja selitin toivovani, että se olisi realistisempi ja tajuaisi, että niin sen itsensä kuin kaikkien muidenkin kannalta olisi järkevintä sen antaa periksi tässä asiassa. Petometsä osoitti ymmärtämystä myös näitä näkemyksiäni kohtaan.
No niin, tuo oli unta. Myöhemmässä unen vaiheessa itse P-Petokin ilmestyi kuvioihin, ja tapahtumat siirtyivät jonnekin Hoviniemen liepeille. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, enkä oikein muistakaan enää.
Minulla on omatunto. Juuri tässä ilmeisesti onkin ratkaiseva ero minun ja noiden Rossi-Pultsen-Korstonen-Hakometsä -petojen välillä. Juuri siksi kutsun heitä pedoiksi. He eivät pysty tuntemaan sääliä tai ymmärtämystä. He tuhoavat lähimmäisensä tuosta noin vain, kuin litsaisivat itikan. He ovat tunne-elämältään köyhiä psykopaatteja. En kai minä muuta nimitystä heistä keksi. Minusta on vain älyttömän huolestuttavaa, että tuollaisia ihmisiä on kertynyt noin monta yhteen ja samaan ympäristöön, meidän sukumme elämäntyön raunioille. Onko kyse sattumasta, vai osoittaako petokeskittymä, että ihmisten enemmistö yleensäkin on tuollaisia? Että lempeitä ja kilttejä ihmisiä onkin vain hyvin pieni osa kaikista? Masentavaa, jos näin on, mutta se voi olla totta.
Ihminen on peto. Sellainen yksilö, joka ei raski edes kärpästä tappaa, kuten minä, onkin kenties outo poikkeus muiden joukossa. Heikko yksilö. Elinkelvoton yksilö. Yksilö, joka ei kestä sitä, että jotkut ovat häntä kohtaan julmia. Ehkä kärsimysteni syy onkin minussa itsessäni?
Puistoniemeen oli kulkeutunut jostakin Iltalehti, ja lueskelin siitä, kuinka jossakin tutkimuksessa huomattava osa ruotsalaisista osakediilereistä oli todettu psykopaateiksi. Jutussa selostetut psykopaatin luonteenpiirteet sopivat kuin nakutettu Peto-Pultseniin ja kenties eräisiin muihinkin meidät tuhonneisiin petoihin. Sitä en tosin osaa sanoa, ovatko nämä kaikki pedot "patologisia valehtelijoita", kuten psykopaatit yleensä ovat, mutta ainakin muut luetellut piirteet istuvat heihin täysin. Ja ehkä valehtelukin. Tuskinpa esimerkiksi joku Korstonen tuntee pienimmässäkään määrin huonoa omaatuntoa siitä, että on valehdellut. "En ole kuullutkaan Lomaranta-nimisestä yhtiöstä", niinhän se mm. aikoinaan lehdessä väitti, vaikka oli juuri edellisellä viikolla tehnyt kauppoja kyseisen yhtiön kanssa. Noilta tyypeiltä todellakin puuttuu moraali ja omatunto. That's it.
torstai 11. tammikuuta 2018
Estotonta itsekehua
Seuraavassa on ote päiväkirjastani toukokuun lopulta 1994. Yhden ihmisen ja kahden paikkakunnan nimet on muutettu. Muuten teksti on kopioitu sellaisenaan.
Sille, joka ihmettelee, miksi en käsittele maailmanpolitiikan tai historian asioita näissä päiväkirjoissani - kuten joku Olavi Paavolainen Synkässä yksinpuhelussaan - kerron nyt syyn. Vaikenemiseni näistä asioista ei johdu siitä, ettenkö seuraisi aikaani ja maailman tapahtumia. Näiden asioiden sivuuttaminen johtuu vain siitä, että niissä ei ole kannaltani mitään kommentoitavaa. Olen kirjoittanut poliittisen teoriani muussa yhteydessä, ja ottanut kantaa asioihin. Päiväkirjat jätän tämän pohdiskelun ulkopuolelle.
Sen verran voin todeta, että niin ajankohtaiset kuin historiallisetkin tapahtumat vain vahvistavat teoriaani, jonka mukaan ihmisten elämä on pelkkää taistelua henkilökohtaisesta vallasta. Sodat, kapinat, kansanmurhat jne. ovat vain tämän perusasian ilmentymiä. Kaikkien draamojen taustalta löytyy aina joku tai joitakin, jotka pyrkivät saamaan lisää valtaa. Mitäpä tähän olisi enää kommentoitavaa. Yksittäiset tapahtumat, Bosniat, Somaliat, Ruandat... ne kaikki ovat yhtä ja samaa.
Olen viime päivinä piirrellyt hieman laivoja aivan vain omaksi ilokseni. En mitenkään aktiivisesti enkä vakavissani. Muuten vain. Yksikään suunnitelmistani ei ole vielä valmis, mutta ideaa alkaa jo olla. Sain innostuksen tähän suunnitteluun siitä, kun Isnäsin Björkman kertoi halunneensa asuntolaivan itselleen. Kun Tampereella eilen katselin sikäläisiä tekeleitä, joita samoja löytyy kaikista satamista, en voinut muuta kuin ylistää itseäni harvinaisen lahjakkaaksi laivansuunnittelijaneroksi. Surkeinkin piirrokseni, kurjinkin vapaalla kädellä töhertämäni laivaa esittävä sotkos hakkaa nuo aivan vakavissaan suunnitellut alukset miten tahansa. En yksinkertaisesti osaa piirtää niin rumia aluksia. Siitä alkaa väkisin tulla kauniimpi, vaikka kuinka tarkoituksella yrittäisin piirtää rumaa.
Jos minulla vain olisi aikaa... huokaus. Kuvailisin huvialuksia ympäri Suomea, ja piirtäisin sitten valokuvien pohjalta omat ehdotukseni siitä, miltä ne voisivat näyttää. Aiheestahan saisi kokonaisen kirjan. Sinänsä nuo Suomen satamissa löhöävät laivarumilukset ovat vähän huono kohde arvioida omia suunnittelutaitojaan. Sitä alkaa tuntea itsensä vähän liiankin hyväksi. Omien piirrosten vertailu joihinkin Välimeren huvijahteihin saanee jalat maan pinnalle.
Haluan itseni muistettavan:
1) Lahjakkaana ja taiteellisena suunnittelijana ja muotoilijana, jonka erikoisalaa olivat alukset, mutta jolla oli näkemystä kaikesta muustakin muotoilusta. Ihmisenä, jolla oli taiteellista silmää, ja joka osasi arvostaa kauneutta.
2) Yhteiskuntateoreetikkona, joka pitkien pohdiskelujen ja monien erilaisten vaiheiden kautta oli kehittänyt aivan uuden teorian vallasta ja muista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Henkilönä, jolla oli erittäin kehittynyt oikeudenmukaisuuden käsitys. Ihmisenä, joka taisteli vääryyttä ja pahuutta vastaan paremman systeemin puolesta.
3) Idearikkaana, mielikuvituksen siivin maailmankaikkeuksissa leijailevana ajattelijana, joka aina kehitteli uutta, ja jolle mikään ei ollut itsestään selvää. Tutkijana, kokeilijana...
4) Historiaa ja perinteitä arvostavana kulttuuri-ihmisenä, joka halusi vaalia koskematonta luontoa, vanhoja kulttuuriympäristöjä, vanhoja esineitä, taloja, laivoja, autoja jne. Ihmisenä, joka vaikkakin tajusi maailman kehittyvän ja muuttuvan, olisi halunnut säilytettäväksi riittävästi muistoja myös menneeltä ajalta. Ihmisenä, joka koki historiallisten laivojen tai rakennusten hävittämisen tai turmelemisen brutaaleina rikoksina, ja olisi halunnut nykyistä voimakkaampia toimia niiden estämiseksi.
5) Tunneihmisenä, jonka elämä tuhoutui julmien ihmispetojen anastaessa hänen rakkaan kotinsa sekä samalla tuhotessa hänen yhteiskunnallisen asemansa, henkilökohtaisen statuksensa ja omakuvansa. Tunneihmisenä, joka otti häneen kohdistetut vääryydet kymmenen kertaa raskaammin kuin useimmat muut ihmiset, eikä kestänyt tätä taakkaa. Äärimmäisyysihmisenä, joka oli useimmiten täysillä mukana siinä mihin ryhtyi ja siinä minkä katsoi oikeaksi.
6) Anteeksiantavana ja sovinnollisena ihmisenä, joka huolimatta jyrkistä kannoistaan, oli valmis tekemään sovinnon vihollistensa kanssa, jos nämä vain sitä halusivat. Nopeasti leppyvänä ihmisenä, jonka tämä ominaisuus ehkä jossakin määrin viime aikoina hämärtyi hänen "petokoplasta" kirjoittamiensa katkerien päiväkirjamerkintöjen alle. Hän ei tuntenut tarvetta kostaa vaan halua palata kotiinsa. Keinolla millä hyvänsä.
Tuossapa muutamia kohtia, jotka voisi vaikkapa lukea hautajaisissani. En pohdiskellut tuota asiaa nyt kovin laajasti, joten muitakin asioita voisi tulla mieleen. Mutta eiköhän tästä nyt idea käy ilmi. Älytön itsekehu tuossa luettelossa muuten on tarkoituksellista - normaalistihan olen varsin vaatimaton tyyppi? Hah, hah, hah. Vai olenko?
Sille, joka ihmettelee, miksi en käsittele maailmanpolitiikan tai historian asioita näissä päiväkirjoissani - kuten joku Olavi Paavolainen Synkässä yksinpuhelussaan - kerron nyt syyn. Vaikenemiseni näistä asioista ei johdu siitä, ettenkö seuraisi aikaani ja maailman tapahtumia. Näiden asioiden sivuuttaminen johtuu vain siitä, että niissä ei ole kannaltani mitään kommentoitavaa. Olen kirjoittanut poliittisen teoriani muussa yhteydessä, ja ottanut kantaa asioihin. Päiväkirjat jätän tämän pohdiskelun ulkopuolelle.
Sen verran voin todeta, että niin ajankohtaiset kuin historiallisetkin tapahtumat vain vahvistavat teoriaani, jonka mukaan ihmisten elämä on pelkkää taistelua henkilökohtaisesta vallasta. Sodat, kapinat, kansanmurhat jne. ovat vain tämän perusasian ilmentymiä. Kaikkien draamojen taustalta löytyy aina joku tai joitakin, jotka pyrkivät saamaan lisää valtaa. Mitäpä tähän olisi enää kommentoitavaa. Yksittäiset tapahtumat, Bosniat, Somaliat, Ruandat... ne kaikki ovat yhtä ja samaa.
Olen viime päivinä piirrellyt hieman laivoja aivan vain omaksi ilokseni. En mitenkään aktiivisesti enkä vakavissani. Muuten vain. Yksikään suunnitelmistani ei ole vielä valmis, mutta ideaa alkaa jo olla. Sain innostuksen tähän suunnitteluun siitä, kun Isnäsin Björkman kertoi halunneensa asuntolaivan itselleen. Kun Tampereella eilen katselin sikäläisiä tekeleitä, joita samoja löytyy kaikista satamista, en voinut muuta kuin ylistää itseäni harvinaisen lahjakkaaksi laivansuunnittelijaneroksi. Surkeinkin piirrokseni, kurjinkin vapaalla kädellä töhertämäni laivaa esittävä sotkos hakkaa nuo aivan vakavissaan suunnitellut alukset miten tahansa. En yksinkertaisesti osaa piirtää niin rumia aluksia. Siitä alkaa väkisin tulla kauniimpi, vaikka kuinka tarkoituksella yrittäisin piirtää rumaa.
Jos minulla vain olisi aikaa... huokaus. Kuvailisin huvialuksia ympäri Suomea, ja piirtäisin sitten valokuvien pohjalta omat ehdotukseni siitä, miltä ne voisivat näyttää. Aiheestahan saisi kokonaisen kirjan. Sinänsä nuo Suomen satamissa löhöävät laivarumilukset ovat vähän huono kohde arvioida omia suunnittelutaitojaan. Sitä alkaa tuntea itsensä vähän liiankin hyväksi. Omien piirrosten vertailu joihinkin Välimeren huvijahteihin saanee jalat maan pinnalle.
Haluan itseni muistettavan:
1) Lahjakkaana ja taiteellisena suunnittelijana ja muotoilijana, jonka erikoisalaa olivat alukset, mutta jolla oli näkemystä kaikesta muustakin muotoilusta. Ihmisenä, jolla oli taiteellista silmää, ja joka osasi arvostaa kauneutta.
2) Yhteiskuntateoreetikkona, joka pitkien pohdiskelujen ja monien erilaisten vaiheiden kautta oli kehittänyt aivan uuden teorian vallasta ja muista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Henkilönä, jolla oli erittäin kehittynyt oikeudenmukaisuuden käsitys. Ihmisenä, joka taisteli vääryyttä ja pahuutta vastaan paremman systeemin puolesta.
3) Idearikkaana, mielikuvituksen siivin maailmankaikkeuksissa leijailevana ajattelijana, joka aina kehitteli uutta, ja jolle mikään ei ollut itsestään selvää. Tutkijana, kokeilijana...
4) Historiaa ja perinteitä arvostavana kulttuuri-ihmisenä, joka halusi vaalia koskematonta luontoa, vanhoja kulttuuriympäristöjä, vanhoja esineitä, taloja, laivoja, autoja jne. Ihmisenä, joka vaikkakin tajusi maailman kehittyvän ja muuttuvan, olisi halunnut säilytettäväksi riittävästi muistoja myös menneeltä ajalta. Ihmisenä, joka koki historiallisten laivojen tai rakennusten hävittämisen tai turmelemisen brutaaleina rikoksina, ja olisi halunnut nykyistä voimakkaampia toimia niiden estämiseksi.
5) Tunneihmisenä, jonka elämä tuhoutui julmien ihmispetojen anastaessa hänen rakkaan kotinsa sekä samalla tuhotessa hänen yhteiskunnallisen asemansa, henkilökohtaisen statuksensa ja omakuvansa. Tunneihmisenä, joka otti häneen kohdistetut vääryydet kymmenen kertaa raskaammin kuin useimmat muut ihmiset, eikä kestänyt tätä taakkaa. Äärimmäisyysihmisenä, joka oli useimmiten täysillä mukana siinä mihin ryhtyi ja siinä minkä katsoi oikeaksi.
6) Anteeksiantavana ja sovinnollisena ihmisenä, joka huolimatta jyrkistä kannoistaan, oli valmis tekemään sovinnon vihollistensa kanssa, jos nämä vain sitä halusivat. Nopeasti leppyvänä ihmisenä, jonka tämä ominaisuus ehkä jossakin määrin viime aikoina hämärtyi hänen "petokoplasta" kirjoittamiensa katkerien päiväkirjamerkintöjen alle. Hän ei tuntenut tarvetta kostaa vaan halua palata kotiinsa. Keinolla millä hyvänsä.
Tuossapa muutamia kohtia, jotka voisi vaikkapa lukea hautajaisissani. En pohdiskellut tuota asiaa nyt kovin laajasti, joten muitakin asioita voisi tulla mieleen. Mutta eiköhän tästä nyt idea käy ilmi. Älytön itsekehu tuossa luettelossa muuten on tarkoituksellista - normaalistihan olen varsin vaatimaton tyyppi? Hah, hah, hah. Vai olenko?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)